sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Pidennetty viikonloppu
Niinkuin voi hyvin huomata, että kisa ei lähtenyt kovinkaan hyvin käyntiin. Heti ensimmäinen piste, minkä luin kartalta, samaistin sen ja kun vielä vaaleanvihreä alue näytti aivan aukolta niin pummi oli valmis. Ilmeisesti monet muutkin olivat sortuneet samanlaiseen, mutta meikäläisellä meni sen verran pasmat sekasin et en tajunnu hetkeen yhtään missä olin. Kirosin vain sitä kun ei kompassia tullu katottua(pisteet oli niin selkeet, ettei tarvinu). Tein siis perinteiset ja säntäilin ensin vähän ennenkö laitoin homman seis ja selvitin mistä pummi oli saanut alkunsa. Ihmetyttää kyllä hieman, että väliaikojen perusteella hävisin nopeimmalle vain 53sek.
Kakkoselle painelin sit kiireissäni, mutta onneks seuraavat pari lippua oli selkeitä niin sai homman raiteilleen. 2-3 välillä lueskelin pitkän 4-5välin reitinvalintani valmiiksi. Pitkällä välillä oli pientä haparointia kun tienjälkeistä ajouraa ei löytynytkään, joten oli paineltava vihreässä vain suunnalla. Takkiin tuli 30sek nopeimmalle ja osa siitä tuli varmasti jo alussa kun lähtösuunta ajouralle oli huono(todellisuudessa tulin varmaan viivan oikealle puolelle tullessani ajouralle) ja sit loput tossulla. Välit 5-6-7-8-9-10-11-12 sujui suhteellisen sujuvasti, joten eipä niistä jaksa jorista, hieno kallioalue oli kuitenkin. Välin 12-13 olis voinnu vetää heti alkuun vihreästä läpi ja lähellä viivaa. Oma reittini oli alussa todella hidas ja meinasin erehtyä sukeltamaan väärästä kohtaa tiheikköönkin, mutta kompassi pelasti. käkeen tuli tuolla välillä 23sek. Loppu oli rastilta 14 eteenpäin vauhdikasta ja se tuotti pienet koukut rasteille 15 ja 16.
Mietitääs nyt sitten sitä, että toteutinko tätä uutta opettelemaani asiaa kisassa. Kisan aikana teemani ei tullut mieleen vaan sitä tapahtui jo automaationa. Joka rastilla/rastille sitä ei tapahtunut, mutta jo suurimmalla osalla. Kai täst pystyy viel kehittyy suunnistustaidollisestikin. Kisa meni siihen nähden suhteellisen hyvin et tavote oli päästä pois ennekö kuolleeks julistetaa.
Tulokset
tiistai 21. huhtikuuta 2009
10Mila
K-48
Kartan saatuani käteen oli vauhti laitettava fortissimoon, jotta pysyis edellämenevän perässä. Koko K-viitoitus oli aikamoinen shokki kropalle, sen verran joutu patsastelemaan puomin läheisyydessä, että paras lämpö oli kadonnut. Maastoon siirryttäessä vauhti hiljeni heti ja sain suunnistuksen hyvin käyntiin. Huokasin jo heti K-pisteen ohittaessa et onneks on helppo ykkönen ja olikin, erittäin.
48-113
Ykkösen jälkeen heti tielle ja vauhti taas fortissimoon. Ei tuntunu hyvältä mut mukana pysyi kyllä. Väli meni suunnitelman mukaisesti isolta ajouralta vaan suunnalla kohti rastia ja katsoi, että ohittaa laakeaa mäkeä vasemmalta puolelta. Kiviaidan jälkeen kuviorajan kulma haltuun ja loppu suunnalla.
113-112
Tää oli ehdottomasti osuuden jännittävin väli. Osa letkasta säntäsi heti oikealle, yksi mies lähti vasemmalle polkukiertoon. Ajattelin, että vaalean vihreä ei ole liian pahaa juosta ja sitä ympäröi sopivasti kiviaidat, joten suunnalla keltaisen kulmasta kohti toista kiviaitaa ja sitä pitkin rastille. Tiheikkö oli kuitenkin sen verran huonoa, että ajatukset kiiri pääkoppaan et pitikö lähtee sooloilee. Tiheiköstä pois pästyäni näin kaikki samat joukkueet, leimasin ehkä 7sek ekan perään.
112-101
Tällä välillä juostiin letkan pienet erot kiinni ja näin ekan kerran myös KR:n Asikaisen. Tiedossa oli et samaa latua mies tulee menemään, joten on ainakin hyvä pitää silmällä. Lyhyt hajonta meni 102-73-101, joten osa letkasta poikkesi välissä ottamaan yhden lipun. Rastilla 101 leimasin ensimmäisenä.
101-132
Lyhyt väli, ei mitää ihmeitä. Oli sitä Rontin mainitsemaa selkeää. Leimasin vielä tällä rastilla ensimmäisenä.
132-133-130
Välit ei pitäny sisällään mitään ihmeellistä. Södikan äijäl oli vissii kulkupäivä kun säntäili välil letkan keulille mut siihen se säntäily jäi ku keulaan pääs. Tässä oli mielenkiintoinen hajonta, Linnen ja Lidingön äijil oli 132-134-105. Elikkäs meillä oli tähän väliin rasti enemmän vähän pitemmän kaavan mukaan.
130-105-106-107
Tätä väliä olimme katselleet jo päivällä kun naiset juoksivat sitä ja naiset tais mun mielestä vetää välin jopa vasemmalta kiertäen, liekö suo sitten näyttänyt epämielyttävältä, mutta meitin letka säntäs siitä läpi. Suo oli hyvää juosta ja varmisteli vaan että vetää suunnan kanssa ja mielummin korjailee vasemmalle isoon ojaan tukeutuen. Taidettiin Asikaisen kanssa vaihtaa jopa muutama sana tällä välillä, mutta koodeista ei joo tarvinu jutella mitään. TV-rastille letka saapui 30sek Lidingön peräs mut Linnen äijä oli ryssiny lyhyemmän hajonnan ja tuli samaan aikaan meidän kanssa.
107-55
viimeinen väli, jossa oli näköyhteys Kristiansandiin ja södikkaan. Suunnalla vetelin ja odottelin kiviaitaa ja vinoviivotettua aluetta. Siitä iso kumpare haltuun ennen tiheikköön sukeltamista. Tiheiköstä ulos ja suunnalla pienen aukean reunasta rastille. Södikka ja KOK oli ennen tiheikköä suunnannut hieman oikealle omalle hajonnalleen. Koirilla olikin todella ruma sisärata 143-147-53, yli minuutin nopeampi. Tämmöset hajonnat pitäis vetää ristiin.
55-144-53
Rastilta ajouralle, josta ennen mutkaa tiheikköön ja rastille. Seuraavan välin räpelsin kartan kanssa kun ei meinanu muistaa koodeja yhtä enempää ei sitten millään. Väli oli jälleen kerran simppeliä sorttia. Rinteen ja suon reunaa rastille.
53-126
Letka hajosi hieman levälleen tällä välillä. Itse pitelin kiviaitaa näkyvissä oikealla ja kumpareen nähtyäni suuntasin tiheikön reunaan. sieltähän se sit tuli vastaan.
126-145
Ylämäkeen lyötiin ihan hyvin. Ainakin kunnon hapot tuli kylään.
145-127-200-M
loput oli nähty naisten viestis jo ja urat oli valmiina. Säästyin krampeiltakin.
Perusvarma juoksu mitään liikoja yrittämättä. Jälkeenpäin aina miettii et olinko kuitenkin liian ujo, mutta en ainakaan ruvennu ryssimään ja eiköhän se o viestisuunnistuksessa toimiva taktiikka tuossa vaiheessa viestiä.

Joillakin on näitä usempi ja vielä paremmista sijoista, mutta tämä on meikäläisen ensimmäinen ja olen HELVETIN ylpeä siitä!
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Kausi alkoi varkain
Alempi kartta on SpringCupin päiväviestistä, mikä oli suhteellisen kuivaa suunnistusta lukuunottamatta hyviä rantatiheikön pisteitä, missä ilmeisesti oli tullut jonkin verra virheitä. Kisa oli luonteeltaan samanlainen kuin yöviestikin. Vauhti tapissa muuten paitsi tiheikköön napsu pois. Tuomisina kisasta oli uran paras sijoitus SpringCupin viestissä 10. (olihan tämä jo kuitenkin toinen kerta, kun olin kyseisessä tapahtumassa). Omalla osuudella sain hyviä päänahkoja mm. Muukkenstainin, oppiipahan olemaan. Tulokset
Viestin jälkeen suuntasimme pariksi päiväksi eteläruotsiin Perstorpin tuntumaan harjoittelemaan Milaa varten.Yö-yhteislähdössä murjasin Terpan hylsyn turvin ronssin kylkeen heiti Jaipin ja SP:n jälkeen, reeni oli todella hieno kun 12 seuran miestä työstää letkassa menemään ja YÖLLÄ. Seurahenki suorastaan kukoistaa, sen sai tuntea Ronttikin kun hän sai kuulla seuraavat sanat seurakaverin suusta, "miten kukaa voi olla noin paska, et sil menee yli 30min tohon rataan". Kysehän oli rontsan pieni epäonnistuminen yöviestissä, minkä hän paikkasi hienolla aloituksella päiväviestissä. Niin että, jos Terässä halaillaan niin meillä näin! Leiri antoi jonkun verran dataa sikäläisistä maastoista ja luulempa, että miila tulee ratkeamaan suunnistuksella. Aina puhutaa kuinka nopeeta, mut aina siel on pummattukin!
Leirin jälkee otin viiden päivän pienen flunssan ja Raseborg jäi väliin, mutta kevätyössä oltii taas puomilla ja sieltähän tuli niinikään uran paras kevätyön sija. Kepsireitti löytyy sieltä variksen ohjelmasta, jos joku huolii sitä kujuilla. Oma osuus olisi voinnu paremminkin mennä, pientä koukeroa tuli, mutta toiseksiviimeiselle tein sitten perinteiset. Väärälle hajonnalle, kun yrittää juosta lamppuja kiinni. Pystyin hyvin suunnistamaan letkassa niin kauan kunnes pohkeisiin alkoi tulla kramppeja. Alko olla paikoitellen vaikeaa, harvennetut alueet oli kramppipohkeilla vaikeaa työstettävää ja parilla viimeisellä välillä tulikin se pieni ero, mitä yritin tokavikalle juosta kiinni. Loppusuoralla pohkeet löi täydelliseen kramppiin(molemmat) ja sen työstäminen oli erittäin kivuliasta. Onneksi pääsi haastatteluun niin pääsi kertomaan, minkätakia loppusuora näytti siltä miltä se näytti. Pajunen pläjäytti haastattelussa, et jättäyty tarkoituksella ennen viimeisiä rasteja letkasta ottamaan oman hajonnan. Kerkesin koukata 35-45sek ja oltiin samaan aikaan tokavikal. Mietin vaan mitähän järkiä on yrittää päästää ankkuri metsään vähän muiden perään. Sanoisin et paskapuhetta oli ja hapot siellä ja krampit täällä.



