K-1-2

Ykkösen mäkeen uria pitkin, josta lopetin niiden seuraamisen ja aloin lukemaan joka ikisen kartanmerkin, että saa suunnistuksen käyntiin. Kuviorajan jälkeen mikään ei alkanut täsmäämään. Pieni pelko ykkösen koukusta hiipi puseroon, mutta jatkoin suunnalla ja tulihan se rastimäen rinne sieltä näkyviin. Tässä vaiheessa soi ne kellot korvissa, että tää on vaikeampaa kuin ajattelin. Kakkoselle koukkasin pienestä letkasta yksin rinteen alas koska halusin nähdä ison jyrkänteen pään mistä on helppo rastille. Maasto oli tässä vaiheessa tehnyt miehen nöyräksi.
2-3-4
Kakkoselta lähtiessä homma tuntui olevan hanskassa. Tien ylityksen jälkeen korvissa soi junnun sanat ” mistä
tulet rinteestä alas ja mistä nouset ylös, mäen päällä pitää heti olla kiinni”. En tiedä onko koskaan tullut mitään ohjeita mieleen kisan aikana, mutta nyt näin kävi. Tuuri! Mäen päältä kumpareelta kumpareelle ja suunnalla kohti notkoa mistä suo tulee vastaan. Näin Tölkön kartta levällään ennen rastia, Ai että teki hyvvää! Aitoa Onnea! Tässä vaiheessa tuli taas muistutus, että vaikeeta on. Neloselle taas kumpareelta kumpareelle lukien kaiken. Olo vain oli semmoinen että oli parempi mennä sen kumpareen päältä kuin ohittaa se. Vitosvälil en juonu.
tulet rinteestä alas ja mistä nouset ylös, mäen päällä pitää heti olla kiinni”. En tiedä onko koskaan tullut mitään ohjeita mieleen kisan aikana, mutta nyt näin kävi. Tuuri! Mäen päältä kumpareelta kumpareelle ja suunnalla kohti notkoa mistä suo tulee vastaan. Näin Tölkön kartta levällään ennen rastia, Ai että teki hyvvää! Aitoa Onnea! Tässä vaiheessa tuli taas muistutus, että vaikeeta on. Neloselle taas kumpareelta kumpareelle lukien kaiken. Olo vain oli semmoinen että oli parempi mennä sen kumpareen päältä kuin ohittaa se. Vitosvälil en juonu.5-6
Kun kerran seiftille linjalle lähdin niin halusin nähdä lammen rannan ja näköjään ihan hyvä, koska toinen hajonta olisi saattanut viedä väärille teille. Lammen rannasta notkelmaa ylös mikä oli aivan hirvittävää suopaskaa. Välillä piti pysähdellä kun juostessa kartan lukeminen ei onnistunut. 200-300m ennen rastia otin 5-10sek seis ja varmistin olevani oikeassa notkossa ja huikkasin perässä tulleelle( en muista kuka), että kiinni on. mäen reunaa nenälle, josta ainoa vaihtoehto oli hitaasti suunnalla. Koukkasin suunnasta juuri ennen rastia väärälle jyrkänteelle, mutta puhutaan noin 15sek koukust.
6-7-8
Seiskalle puntaroin vasemmalta mäen kiertämistä, mutta vihreä tyhjä notkelma ei houkutellut. Päätin siis kivuta heti mäen päälle jossa luettavaa tavaraa riittää. Halusin nähdä notkelman keskellä rastiväliä ja mäkien välin 100m myöhemmin. Kutoselta lähtiessä joku kiukutteli letkassa huutamalla ”tää vauhti ei vaan riitä mihinkään, mut kai se täs teijänkaa pitää kömpii”. Kauton Lassen näin juuri ennen rastia 7, josta alkoikin koodien vaihto selustan turvaamiseksi. Kasille helppo väli hyvää pohjaa hakien.
8-9-10
8-9 välin vetelin letkaa ja juoksu tuntu hyvält. Rasti mäen päällä avokalliokumpareiden jälkeen eli ei mikään vaikea piste. Yritin ottaa Läsälassest savut siin ylämäes, mut ei jääny. Haltenin kakkosen kaveri kerkes lipulle ennen ku pysähdyin. 9-10 väli meni suunnalla välittämättä edessä menevästä norskista. Kuittasin sen lipulle ja tiellä kohti juomapaikkaa vedin ihan vittuillakseni niin kovaa ku runko anto periks(huomaa km-vauhti).Koitin viel rastille 11 vetää mäen kovaa josko läsälasse tippuis, mut ei onnistun. Seuraava väli eli väli 11-12 on tämän nuivan jutun kohokohta. Minuutin virhe. Kumpareelta kumpareelle ja kivellä kiinni. Pistekumpare viivan vieressä oli semmonen laakeampi, niinku jo mallisuunnistuksessa huomattiin niiden olevan. Samaistin sen länsipuolella olevaan apukäyräkumpareeseen. En katsellut soiden perään sen jälkeen vaan odottelin pientä nyppylää jonka takana rasti. Siinä vaiheessa kun huomasin, että se ei ollut pelkkä nyppylä, niin seis ja takaisin sinne missä luulin olevani kartalla. Huomasinkin suon saman tien josta rastille. Leimasin rastilla yksin, sillä perässä tulleet olivat menossa toiselle hajonnalle tai osasivat korjata ajoissa. Yritin toistaan itselleni, että kytäjä- minuutti on 5sek normimaastossa. Virhe näkyi seuraavallakin välillä, mitä läksin vetämään suunnalla pitkä päätyyn ja perään meiningillä. Tupsahdin laavulle josta paikansin itseni ja siitä sitten ruuhkautuneelle TV-rastille.
13-14Pitkä väli lähti käyntiin kooveen joukkueen kanssa kävellessä ja miettiessä mistä mennään. Sanoin et meen oikealta ja läksin vetämään viivaa vasemmalta. Ekojen kahen penkan jälkeen kompassilla vaan ja matkavauhti kohilleen. Jaloissa tuntu hyvältä edelleen. Sain ekan suonotkon jälkeen letkan josta putosin virheen vuoksi näkyviin joten päätin kelailla sitä kiinni ja katsoa ainoastaan kompassia, ettei mennä ihan suohon. Katkopolun ylitykseen suonotkoon sain porukan kiinni. Huilailin siinä hetken ja yritin välillä paikallistaa mutta en oikein tiennyt
muuta kuin et viivalla ollaan jossain. Vihreä suonotko oli aika selkeä eli jostain ylitettiin se. Suonotko, jossa lampi rupesin kyselemään muiden tapaan, mistä tultii alas notkoon. Yömies heinonen huuteli et lammen vierestä. Niinpä seuraavaan rinteesen nousteessa oli vähä epävarmatunne, missä mennään tarkalleen, mutta suunnalla vaan. Mäen päälle josta sain itseni tarkasti kiinni oli helppo tiputtaa lippu. Pitkän välin jälkeen totean myös että mahdollisuus ottaa geeli juoman kanssa meni monta kilsaa sitten joten se jää ottamatta.
14-15-16
14-15 välillä vedin taas porukkaa ja huusin heinoselle, että seuraa missä mennään. Tämä oli kisan vauhdikkaimmin naulattu rasti. 15-16 välille taas kävellen liikkeelle ja suon kautta mäki kiertäen repsulla. Isojen jyrkänteiden alla todella paskaa pusikkoa. Meni aivan kyntämiseks. Siitä kaikki lukien mäen yli ja suunnalla kohti vihreää mäkien väliä. Huusin Läsälasselle taakse, et tarkistelee mistä noustaan seuraavaan mäkeen. Kiipesin suoraan isosta jyrkänteestä ylös, mäen päältä poimin pienen avokallionenän, josta suunnalla pienen aukean kautta rastille.
Rastilla 16 näin Kahelinin ja Saarisen. Täs vaihees alko tuntuu et muillakin on ollu haastava lenkki. Läsälasse huuteli et tää on kärkiletka. En uskonu siihen hetkeekään vaan huusin takas et ”**tut on” ja ajattelin 1-5 joukkueen karanneen muutamia minuutteja. Ennen rastia 16 päätin että menen tuon välin suoraan mäkien välistä vihreään ja mäen korkeimman kohdan kautta rastille. Mutta, jotenkin kun sai 5min edellä lähteneet kiinni niin tyydyin lyöttäytymään letkaan. Letkassahan haettiin paskaa alustaa alle oikein kunnolla ja rastille 17 tultiin oikein kenenkään tietämättä missä mennään. Ei riittäny "koko" lähteä vetää omaa enää tos vaihees.
17-18-19-20-21-Vaihto

17-18 välillä säntäsin muutaman edellä olevan perään ja puolessa välissä väliä kaaduin tultaessa kalliolta alas. Liukastuin niin, että oikea käsi taittui alle ja olkapää lonksahti pois paikaltaan ja takaisin. Kipu oli aivan järjetön ja roikottelin kättä lönkötellessä muiden perään. Jäin siinä letkan peränpitäjäksi. Onneks kipu hellitti ja pystyin viel jonkunlaiseen loppukiriin. Läsälassekin taipu 100m ennen vaihtoa.
Leimantarkistukseen mennessä sain tietää et siin oltii kärkiletkas +27sek. Ei olis ukko arvan kuin Kytäjä sytytti. Maasto ja keli sopi täyteläisesti. Kauneusvirheenä oli tuo juomarastin vauhtileikittely, mikä tod näk johti seuraavan välin virheeseen. Just toisel osuudel kannattaa tehdä niitä. Ilmanmuuta.
Palataan astialle... Seuraavassa jutussa näytän yhden pummin, minkä leivoin kuntoomeilla kun ei vaan suunnistus jaksa enää tähän vuodenaikaan innostaa. Hei













